sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias




kirjan nimi: Tuulisen saaren kirjakauppias (2014)
kirjan alkuperäinen nimi: The Storied Life of A. J. Fikry (2014)
kirjailija: Gabrielle Zevin
kääntäjä: Tero Valkonen
kustantaja: Gummerus


Olin lauantaina menossa mieheni omistamaan antikvariaattiin tuuraamaan, joten perjantaina etsin sinne kirjastosta jotain sopivaa luettavaa. Tuulisen saaren kirjakauppias! Tämä se on! :) (Ja se todellakin oli aivan täydellinen valinta!)

En tiennyt kirjasta etukäteen yhtikäs mitään, paitsi että se on kuulemma "Riemastuttava kokemus kaikille, jotka kokevat kirjat itselleen läheisiksi". Näin julisti kirjan etukannessa joku kirjakauppias nimeltä Betsy Burton. Eipä hassumpaa.

Koska en tahtonut että kirja loppuisi 6 tunnin työvuoroni aikana ennen aikojaan, päätin kokeilla kirjoittaa lukemisen ohessa omia ajatuksiani kirjasta. No, se oli ihan mukavaa, mutta innostuin vähän liikaa: tunnin päästä olin kirjoittanut jo vaikka mitä, mutta luettuja sivuja oli vasta neljä! :D Täytyypä vielä vähän hioa muistiinpanotekniikkaani... (Vinkkejä otetaan vastaan!)

Tuulisen saaren kirjakauppias on aikuisten lukuromaani, joka sijoittuu nykyajan Yhdysvaltoihin, Bostonin edustalla sijaitsevalle saarelle nimeltä Alice Island, jota ei kuitenkaan oikeasti ole olemassa. 

Kirja alkaa vähän hätkähdyttävästi lampaanreidellä tappamisesta, mutta eipä hätää, kyseessä on vain kirjakauppiaan muistiinpano eräästä Roald Dahlin kirjoittamasta novellista. Näitä novelliesittelyjä on muuten joka luvun alussa (ja niilläkin on oma osuutensa tarinassa) ja tykkäsin niistä oikein paljon!

Alussa olin aika skeptinen tämän kirjan suhteen, koska kerronta tuntui vähän (huonolla tavalla) höpsöltä. Mutta sitten kun sivulla 24 kävi ilmi tarina kirjakauppiaan käytöksen taustalla, sydämeni suli ja siitä lähtien olin ihan täysillä mukana tarinan joka sivulla... Kirjan parissa sai herkistyä, jännittää ja nauraa ääneen. :)

Oikeastaan minä en millään tahtoisi kertoa mistä tämä kirja kertoo, koska se oli niin kivaa saada arvailla ja yllättyä lukiessa... (Vähänkö minusta tulee huono bloggari ja vinkkari!! :D)

Voisin ehkä sanoa, että tämä kirja kertoo erään kirjakauppiaan masennuksesta ja selviytymisestä ja yhteisön ja lukemisen voimasta ja kirjoittamisesta ja kirjailijoista ja yksinhuoltajaisästä ja kuolleen naisen mysteeristä ja - niin, tietysti - rakkaudesta. Mutta (parisuhde)rakkaus ei ollut ollenkaan tämän tarinan keskiössä, joka oli ihan mahtavaa.

Tämä kirja on siis erittäin pörröinen. Jonkun mielestä ehkä liikaa, mutta minusta juuri sopivasti! Lämminhenkinen, elämänmyönteinen, viisas ja inspiroiva! 

Realistisuus tietysti vähän jäi kaiken pörröisyyden jalkoihin. En esimerkiksi usko, että pienetkään kirjakaupat lukevat kaikki tarjotut käsikirjoitukset ennen kuin tekevät kirjatilauksen (!), tai että kustantamon myyntiedustaja tulee henkilökohtaisesti esittelemään kirjauutuuksia pitkienkin matkojen takaa pikkuriikkiselle kirjakaupalle... Puhumattakaan muista, juoneen selvemmin kytköksissä olevista seikoista. Mutta mitäs pienistä! Näistä aineksista syntyi varsin viihdyttävä lukuromaani, eikä hyvänmielen kirjoja voi mielestäni koskaan olla liikaa! :)

Suosittelen tätä kirjaa äärimmäisen lämpimästi kaikille (myös miehille!) jotka tykkäävät kirjoista sekä koskettavista tarinoista joista jää hyvä mieli. <3 

Tässä vielä lopuksi pari lyhyttä katkelmaa kirjasta:

"Ihmisestä tietää kaiken tarvittavan, kun kuulee hänen vastauksensa kysymykseen: Mikä on suosikkikirjasi?" (s. 87)

"Kukaan ei ole saari. Tai ainakaan kukaan ei ole parhaimmillaan saarena." (s. 226)

"Me olemme sitä mitä rakastamme. Me olemme jotta rakastamme." (s. 232)

Tältä näytti meri tänä aamuna! <3


PS: Ennen kuin aloin kirjoittaa tätä blogikirjoitusta, minä kävin tämän vuoden ensimmäisellä lenkillä! Whoo! Aamu oli niin tosi nätti ja aurinkoinen, että oli aivan pakko valita Runkeeperistä joku satunnainen treeniohjelma ja kirmaista ulos kuin lehmä kevätlaitumelle! :D

Innokkuus toki kostautui lähes välittömästi: ai niin, tässähän väsyy... Ennen kuin kolme minuuttia oli kulunut, olin jo ihan naatti ja rukoilin mielessäni Runkeeperin tätiä kiirehtimään sen taukonsa kanssa... Ja vihdoin viimein koitti ihana autuas kävelytauko! <3 Oi onnea! Ja voi kun täällä ulkona näytti kivalta... Vehreitä puita, pomppivia jänöjä, tuoksuva meri, lipuvia vesilintuja, puuppivia lokkeja... Lintujen lauluakin kuulin vaimeasti Urban Tradin musiikin alta. Tämä se vasta teki hyvää! ^____^

Mutta hetkinen. Minunhan piti juosta! Kyllähän tässä nyt varmasti on mennyt jo minuutti! Jep. Vaikka kuinka monta. Ilmeisesti Runkeeperillä on joku mystinen käden epätoivohikeä analysoiva anturi jolla ne huomasivat että tuo on ihan toivoton tapaus, annetaanpa otusparan levätä... No, enpä valita, nautiskelen vaan.

Mutta Sanomin kohdalla pitää aina hölkätä! Se on kirjoittamaton sääntö. Se on hitaaseen lönköttelyyni juuri sopivan tempoinen ja askeleiden rasahteluista tulee kiva rytmiefekti. Euroviisumodulaation kohdalla tietää että kohta saa taas kävellä, jaksaajaksaa vielä hetki!

Kuljin niin pitkään kuin lenkkipolkua suinkin riitti ja yritin käydä ostamassa Siwasta vesimelonin, mutta eipä onnistunut kun kauppa aukeaakin vasta kympiltä. No, se olisikin ollut jo liian täydellistä. :)

2 kommenttia:

  1. Öö tota, vähän kaipaisin määrittelyä sanalle "pörröinen"?
    Äitiliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! :D Ja juu, hyvä kun kysyit! Nyt nimittäin vasta aloin miettiä että mitä se oikeastaan tarkoittaa. Pörröisyys tarkoittaa (minulle) vähän samaa kuin siirappisuus, mutta ihan eri kantilta. Jos siirappisessa tarinassa on täydellinen pääpari jonka ympärillä tarina pyörii, niin pörröisessä tarinassa kukaan ei ole täydellinen ja kaikki auttavat ja rakastavat toisiaan. Eikö kuulostakin ihanalta?? :D

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)